AVARUUSSAIRAALA
1. luku
Hoitokuplakammio oli niin täynnä vihertävänruskeaa argonin ja heliumin kaasuseosta, että en kyennyt erottamaan potilaastani muuta kuin ajoittain eri väreissä hohtavia lonkeroita. Värien nopea vaihtelu viesti, ettei meillä ollut liikaa aikaa hukattavana pelastaaksemme kaukaisen vieraamme henki. Hänen elintoimintojaan ylläpitävät laitteistot näyttivät kaikki toimivan normaalisti, mutta kuitenkin aivokäyrä oli alkanut muuttua epätasaiseksi ja laakeammaksi ennakoiden syvempää tajuttomuutta.Kuplan kaasuseoksen piti täysin jo vastata lonkeroisten omaa elinympäristöä, samoin painovoima oli säädetty heidän planeettansa mukaiseksi, mutta jokin oli pahasti pielessä.
Päätimme irroittaa diagnoosirobotin anturit, jotteivat ne olisi tielläni ottaessani käyttöön vanhan ajan tutkimusmetodit. Olin jo valmiiksi kaasu-sukellusasussa ja siirryinkin itse pienemmän paine-gravitaatiokammion kautta hoitokuplaan.Tarttumalla yhteen jo vähemmän heiluvaan kirkkaanpunaiseen ja turvonneeseen lonkeroon sain vedettyä itseni lonkeroisen pallomaiselle rintakehälle. Molemmat sydänäänet kuuluivat vielä hyvin, mutta lisäsydämien syke oli selvästi epänormaalin alhainen-lisäksi molemmista kuului selvä suhahtava kumea sivuääni.
Lonkeroisen sydämet olivat ilmiselvästi pettämässä. Lähetin hoitomääräykseni samantien kaukokomennuksella Dolfialle, joka oli tuttu päivystyshoitajani sinäkin yönä.Vanha kunnon adrenaliini jättiannoksella, ACE-estäjä ja nesteenpoistajat tekivät sen: lonkeroiden värit normalisoituivat hetkessä tasaisen harmaiksi, turvotukset laskivat ja niiden liikkeet rauhoittuivat.Samalla lonkeroisen silmäkalvot raottuivat hiljalleen kuin pieniä esirippuja olisi nostettu ylös. Ja vihdoin kaikki neljä kirkasta, vihreää ja lempeää suuren lautasen kokoista silmää katsoivat minuun- olin aistivani niiden katseessa helpotusta ja kiitollisuutta.
2. luku
Yhdistyneiden Planeettojen Neuvosto (YPN) oli rakennuttanut Avaruussairaalan pari sataa vuotta sitten juuri ennen kneptien("pseudoskorpionien") hyökkäyksen aiheuttamaa suurta Tuhoa. Sen jälkeen itse maapallo tuli vuosikymmeniksi asuinkelvottomaksi. Rauhan tultua haluttiin sitten yhdistää ja keskittää koko tunnetun maailman lääketieteellinen tieto, taito ja hoito yhteen paikkaan. Näin voitaisiin turvata eri elämänmuotojen sairauksien tutkimus ja hoito kriisitilanteissakin.
Avaruussairaala rakennettiin Jupiterin neljän suurimman kuun sisäpuolella kiertävään pienempään, nyttemmin Hippocrateseksi nimettyyn kuuhun. Lähinnä sitä kiertää vähän pienempi kuu Amalthea, jota käytetään sairaalan huoltotähtenä ja henkilökunnan virkistysalueena. Suurin osa sairaalan rakennelmista sijaitsee kuun pinnan alla suojassa sekä meteoreilta että mahdollisilta vihollisilta, mutta vastaanottotilat ja avaruusalusten satamat ovat levittäytyneet miltei koko kuun pinnalle. Hippocratesta ja Amaltheaa suojaavat vielä kuita ympäröivät magneetti-,gamma- ja lasersäde-suojakilvet.
Maanalaiset tilat on jaettu suurempiin elämänmuoto-halleihin. Kuhunkin halliin on muokattu eri roduille sopivat elinolosuhteet ilmakehän koostumusta ja painovoimaa myöten. Harvinaisemmille elämänmuodoille on lisäksi suunniteltu yksilöllisiä hoitokuplakammioita.
Avaruussairaala toimii myös opetus-sairaalana. Sen johdossa on YPN: nimeämä monirotuinen asiantuntijakollegio, jonka vastuulla on tutkimustyön lisäksi kaikkien maailmojen uusimman lääketieteellisen tiedon ja taidon tallentaminen ja päivittäminen universaaliin tietomuistiin. Tämä jatkuvasti päivittyvä tietokanta on sitten valikoidusti henkilökunnan ja maailmojen käytettävissä yötä päivää, toisin kuin 2000-luvun lopun haparoivien maiden eri tietokantojen yhdistämisen aikaan.
Sairaalamme onkin nykyisin haluttu työpaikka paitsi mielenkiintoisen ja monipuolisen työn, monirotuisen ja korkeasti koulututetun henkilökunnan kuin myös sen turvallisen sijainnin ja tiukkojen turvatoimien takia.
3.luku
Seuraavana päivänä tehtävänäni yhdessä pitkäaikaisen ja luotetun hoitajaparini Dolfian kanssa oli alkaa tutustuttaa uusia kandidaatteja Avaruussairaalaan. Ryhmäämme kuului kandidaatteja monesta eri maailmasta, mutta eniten oli kuitenkin opiskelijoita Uudesta Maasta. Universaali mentaalitulkki käänsi koko ajan puheemme kaikille tarvittavilla kielille-jopa kaasumaailma Xenonian opiskelija pystyi ongelmitta seuraamaan esitystämme. Itsehän olin valmistunut avaruuslääkäriksi jo Uudessa Maassa Suomessa. Hoitajaparini Dolfia oli Marsissa syntynyt humaani, joka siellä sai oman peruskoulutuksensa.
Aloitimme kierroksemme tutustumalla eri elämänmuotohalleihin. Yhdistetty humaani-humanoidihalli oli periaatteessa vain suurennettu ja modernisoitu versio Uuden Maan omista yliopisto-sairaaloista. Näin voitiin hyvin tehdä, koska humaanien ja humanoidien anatomia ja fysiologia ovat aina tutkittaessa olleet hämmästyttävän samankaltaiset.
Ehdimme saman päivän aikana käydä vielä Aquatica-maailman veden täyttämässä hallissa, missä hoidettiin suurta joukkoa Anura-lahkoon kuuluvia amphibioita. He kaikki sairastivat tuntematonta tautia, joka alkoi väsymyksellä,heikotuksella, oksentelulla ja yleisellä pahalla ololla. Taudin oli huomattu kuitenkin estäneen sairastuneiden amphibioiden lopullista metamorfoosia, ja näinhän se voisi levitessään uhata koko planeetan väestöä sukupuuttoon kuolemisella. Saimme kuulla, että nyt vihdoin epäiltiin tuntematonta loiseläintä, ei vain tiedetty mistä tai miten sitä olisi päässyt Aquatican puhtaaseen ja aina raikkaaseen vesimaailmaan.
Kandidaatit olivat koko päivän hyvin aktiivisia lukuisine kysymyksineen, ja onneksi jo varsin pitkällä opinnoissaan, joten päivän yhteenvedon ja yhteisen ruokailun jälkeen olimmekin valmiit Dolfian kanssa taas uuteen päivystysrupeamaan.
4. luku
Seuraavat kuukaudet sujuivat hyvinkin rutiininomaisesti. Itse toimin silloin pääasiassa sairaalan kauko-takapäivystäjänä kuvajaisena, ja vain joitakin kertoja jouduin ruumiillistumaan itse paikan päälle hoitoyksikköön. Tälle rauhalliselle jaksolle osui myös vuosilomani, jonka vietin Amaltheassa sinne rakennetussa loma-maassa. Yleensä kulutin siellä mielelläni aikaa suosituilla holokansilla valiten useimmiten jonkin Vanhan Maan legendaarisista lomapaikoista.
Olen aina ollut luonteeltani vähän yksinäinen susi, enkä lomamatkoilleni ole välttämättä kaivannut kaveria. Kyllä matkoilla aina halutessa löytyy seuraa, ja yleensä hakeudunkin aina eri rotuisten joukkoon.Töissä joutuu muutoinkin ihan tarpeeksi seurustelemaan humaanien kanssa.
Dolfian kanssa olen kuitenkin aina viihtynyt, ja ainakin kerran pari vuodessa olen hänen kanssaan pyrkinyt osallistumaan universaalis-ekumeeniseen Korkeimman Mielen-kiitosmessuun Marsissa.
Avaruusaikojen alussa 1900-2000-lukujen vaihteessa vanhassa Maassa keskusteltiin ja väiteltiin paljon siitä, miten maapallon eri uskontojen tulee suhtautua mahdolliseen maan ulkopuoliseen älylliseen elämään. Maan Raamatussahan ei suoranaisesti missään viitata tähän mahdollisuuteen. Päinvastoin jotkut ovat sen kirjoituksissa löytäneet viittauksia maan ulkopuolisten kulttuurien vierailuihin maapallolla selittäen näin Raamatun kuvaamat monet epätavalliset ja yliluonnolliset tapahtumat, näyt ja äänet. Kristityt eivät kaikki sulje myöskään pois maan ulkopuolista älyllistä elämää mainitsemalla taas usein Jeesuksen tutun lauseen:“Isäni kodissa on monta asuinsijaa.”
Vanhan Maan aasialaiset uskonnot olivatkin aina olleetmyötämielisempiä ajatukselle älyllisestä elämästä muilla planeetoilla.Hindulaisethan uskovat edelleen uudelleen syntymiseen missä paikassa tahansa. Buddhalaisten kosmologiaan taas on aina kuulunut tuhansia muita asuttuja maailmoja.
Uskonsodat olivat raadelleet ihmiskuntaa heti aikojen alusta alkaen vuosisatoja huipentuen 2010-luvulla islamilaisen kalifaatin julistamaan pyhään sotaan länsimaita vastaan tarkoituksena luoda islamilainen maailmanvalta.
Tuo verinen sota saatiin kuitenkin loppumaan, kun maapallon kaikkien uskontojen henkiset ja maalliset johtajat vihdoin ymmärsivät kokoontua yhdessä Vatikaaniin Paavin johdolla. Vihdoin vuonna 2048 päätettiin universaalista uskonnonvapaudesta-kukin sai harrastaa haluamaansa uskontoa tavallaan muiden tähän puuttumatta.
Vähitellen kehitettyjen nuorennus- ja elämänpidennyshoitojen takia humaanit elävät jo miltei 200-vuotiaiksi. Sairauksien hoito on pitkälle nano-robotisoitunut hyvin tuloksin, geeni-kantasoluhoidot ovat olleet rutiinikäytössä jo pitkään, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta potilaan inkarnaatio tosikuoleman jälkeen on edelleen mahdoton toteuttaa. Myöskään mielen, muistin tai persoonallisuuden siirrännäisiä vaikka muistipankkiin ei vielä ole onnistuttu kehittämään missään.Nämä ikuisen elämän haaveethan esiintyivät toistuvasti jo varhaisempien aikojen kuuluisimpien tieteiskirjailijoiden teoksissa, kuten vieläkin klassisissa Alastair Reynoldsin, Michael Moorcockin ja Dan Simmonsin avaruus-saagoissa.
5.luku
Avaruussairaalaan tuli hälytys kesken normaalien kiireisten päivärutiinien: olin juuri lopettelemassa erään galaksissamme hyvinkin tunnetun serpentes-lajiin kuuluvan potilaan nikamakorjausleikkausta, kun sali-seinämät ilmoittivat kahden sonaari-reittialuksen yhteentörmäyksestä van Allenin vyöhykkeessä Luna Novan kiertoradalla. Matkustajia oli eri puolilta Linnunrataa, ja eloonjääneitä uhkasi sekä vaurioituneiden alusten elektroradoninen säteily että armoton ulkoavaruus.
Tapaturma-asemamme aktivoitui-koko varahenkilöstö kutsuttiin paikalle ja kiireettömät potilaat siirrettiin kryokammioihin odottamaan jatkohoitoa. Sinne jouduin myös siirrättämään hoitamani käärmelordin-sukulaisten sähisevistä vastalauseista huolimatta.
Ensihoitorobotit jakoivat potilaamme vanhan Maan edelleen hyväksi todetun triage-seulonta-periaatteiden mukaan, ja vammautuneiden potilaiden tehostettu ensihoito voitiin aloittaa heti heidän saavuttua tapaturma-asemallemme.
Ortopedi-tiimimme oli täystyöllistetty koko ajan heti alusta alkaen-samoin elinsiirtoryhmämme- reittialuksissa oli matkustajia kolmelta eri planeetalta, joten rotuspesialisteillemme riitti töitä vuorokausiksi.
6. luku
Siitäkin avaruusonnettomuudesta selvisimme lopuksi ihan kunnialla harjoiteltuamme aikaisemmin aina säännöllisesti etukäteen vastaavien poikkeustilanteiden varalta. Palasimme normaalielämään hyvinkin nopeasti, ja taas arkipäivät ja pyhät seurasivat toisiaan totuttuun tapaan.
Mutta sitten se tapahtui!
Olinkin jo ihmetellyt kaiken sujumista niin rauhallisesti ja odotetusti-toki sairaalassa riitti koko ajan töitä, mutta muualla omassa galaksissamme elämät tuntuivat sujuvan arkiseen tapaansa ilman mitään ikävämpiä välikohtauksia tai yllätyksiä.
Huoneistoni herätti minut sinä yönä hyvinkin väkivaltaisesti kirkkaalla valaistuksella ja tavallista kovaäänisemmällä musiikilla(olin asettanut herätysmusiikikseni 1960-luvun Pink Floydia). Pomoni vakavat kasvot ilmoittivat lyhyesti ja lakonisesti johtoryhmän koolle kutsumisesta " välittömästi".Itsekin kuuluin sairaalan johtoryhmään ensihoito- ja tapaturma-aseman päällikkölääkärinä. Myös Dolfia koko hoitohenkilökunnan johtajana oli saanut yöllisen herätyksen(mitäköhän musiikkia hän oli valinnut?).
Uutiset olivatkin varsin huolestuttavat: se aikaisemmin täällä hoidetuksi luultu Aquatica-planeetan salaperäinen asukkaiden metamorfoosia estävä tauti olikin uusinut pian potilaiden kotiuttamiseen jälkeen. Mutta myös muilta galaxin planeetoilta oli saatu raportteja samankaltaisista alkuoireista, ja hyvin pian havaittiin taudin etenevän ja leviävän nopeasti eri väestöissä. Kaiken lisäksi se todella vaikutti heikentävästi kaikkien muidenkin sairastuneiden suvunjatkamiskykyyn. Uudessa Maassakin oli tavallista enemmän sairastuneita-vielä ei kuitenkaan tiedetty, oliko sielläkin kyse samasta taudista.
Kuultuamme eri alojen asiantuntijoita eri planeetoilta päätimme vanhoista kokemuksista viisastuneina ehdottaa GHO:ta(Galactic Health Organisation) julistamaan välittömästi hätätilan koko Linnunrataamme pelätessämme uutta nopeasti ilmeisesti rodusta rotuun leviävää tuntematonta tautia. Koko maapalloa uhkaavaa kulkutautia kutsuttiin aiemmin pandemiaksi-nyt meitä uhkasi näytti uhkaavan aito galaxidemia.
7.luku
Eri maailmojen parhaimmat erikoislääkärit ja mikrobiologit yhdistivät resurssinsa, tietonsa ja taitonsa tukikohtanaan Avaruussairaala. Taudinaiheuttaja saatiinkin lopulta eristettyä, ja se oli sama kaikkialla: eräänlainen aiemmin tuntematon elektronimikroskooppistakin pienempi loiseläimen näköinen eliö, mikä ei kuitenkaan ollut eliö, vaan siksi hämmästyttävällä taidolla naamioitu pienen pieni mekaaninen rakennelma-kuin nanobotti. Se sairastutti kohteensa tuntemattomalla säteilyllä, mikä kohdistui juuri kunkin lajin herkimään kohtaan -suvunjatkamiselimiin.
Mistä voisi olla kyse? Miten tauti saadaan hoidettua ja estettyä sen leviäminen? Mistä "nanobotit" olivat tulleet? Pahin tulevaisuudenkuva näytti olevan koko Linnunradan väestön kuoleminen sukupuuttoon, jolloin huomio alkoikin kohdistua viereisiin galakseihin. Asuiko jollain niiden maailman vieraalla planeetalla vihamielinen valloittaja-rotu, joka on pannut tämän kaiken alulle saadakseen itse lisää elintilaa?
Avaruussairaalamme olikin täystyöllistetty heti ensihälytyksestä alkaen. Töitä tehtiin vuorotta, ja henkilökunnan oli pakko jopa ottaa käyttöön stressinesto-stimulantti-siirteet, jotka turvasivat työskentelyn miltei tauotta.
Ja se työ kantoikin hedelmää. Säteily tunnistettiin lopulta muunnellun koboltin erään epävakaan isotoopin aiheuttamaksi. Sitä oli muunneltu niin, että se ensioireiden jälkeen alkoi heti tartuttaa muita. Sitten tauti ikäänkuin parani itsestään, mutta todellisuudessa se jatkoi tuhoisaa työskentelyään uhreissa estäen kohdistetulla säteilyllään pelkästään suvun jatkamisen. Jollei sitä olisi tunnistettu näin ajoissa,olisivat altistuneet väestöt ajan kuluessa todella voineet kuolla sukupuuttoon asuinplaneettojen säilyessä ennallaan.
Tämä säteilysairaus saatiin kuitenkin nujerrettua varsin pian, kun hoitoihin osattiin liittää kohdistettu anti-koboltti-strontium-hoito. Tämä tappoi vieraat "nanobotit" ja jopa paransi säteilystä jo vaurioituneet suvunjatkamiselimet. Kaikki Linnunratamme väestöt jouduttiin kuitenkin vielä rokottamaan anti-säteilyseerumilla, mikä lopullisesti turvasi maailmojemme lukuisten erilaisten elämänmuotojen jatkumisen.
Tuon oudon taudinaiheuttajan kehittäjää tai lähettäjää ei saatu missään vaiheessa selville, joten elämään jäi vahva epäily jonkin mahdollisesti teknisen vieraan sivilisaation olemassaolosta jossain universumin tuntemattomassa kolkassa. Tämän takia alettiinkin panostaa yhä tehokkaampiin kaukoavaruuden havaintolaitteisiin, ja alettiin myös valmistautua yhä pidempiin tutkimusmatkoihin oman Linnunratamme ulkopuolelle. Näin myös Avaruussairaalan arvo ja merkitys Linnunradalle oli saatu jälleen kerran vahvasti todistettua niillekin epäilijäkansoille, jotka aikoinaan olivat sairaalan rakentamista vastustaneet liian suuruudenhulluna hankkeena.
LOPPU
